Lahden yhteiskoulu ja Eepos-oppilaitoshallinta aloittavat yhteistyön

Yhteistyön tuloksena Lahden yhteiskoulu siirtyy Helmi-järjestelmästä uudeksi Eepos-oppilaitoshallinnan käyttäjäksi. Lahden yhteiskoulu on auttanut Eepos-tiimiä kehittämään toimintoja perusopetukseen sekä lukioille.

Tuomas Oksanen 16.6.2021

Lahden yhteiskoulu ja Eepos-tiimi tapasivat toisensa vuoden 2021 tammikuussa. LYK oli etsimässä vaihtoehtoa nykyiselle Helmi-järjestelmälle. Esittelimme Eeposta yhtenä uutena vaihtoehtona perusopetuksen ja lukion tarpeisiin.

Vuoden alussa yhteisellä päätöksellä aloitimme projektin, jossa Lahden yhteiskoulu siirtyy Helmi-järjestelmästä uudeksi Eepos-oppilaitoshallinnan käyttäjäksi.

Kohti helpompaa koulun arkea

Lahden yhteiskoulu on auttanut Eepos-tiimiä kehittämään toimintoja perusopetukseen sekä lukioille. Tarkastelussa on ollut laajasti erilaisia työkaluja ja käyttöliittymiä, millä perusopetuksen sekä lukion toimintaa voitaisiin ohjailla helpommin.

Samaan aikaan lähestyvä LOPS 2021 käyttöönotto vaatii uudistumista opintojaksoja sekä niihin liitettäviä valtakunnallisia moduuleita ajatellen. Olemme ottaneet kehityksessä huomioon sekä edellisten että uusien opetussuunnitelmien tarpeet. Myös aiemmin hankaluuksia aiheuttaneet painotetut linjat esimerkiksi peruskoulun opetussuunnitelmissa on mietitty uudelleen.

Opettajien palautteen mukaan eniten uudistumista on kaivattu viestinnän sekä tiedon jakamisen helpottamisessa. Eepoksen olemassaolevien viestinnän ja jakamisen mahdollisuuksien kautta tiedon, läksyjen tai materiaalin jakaminen on entistä helpompaa. Lisäksi mahdollistamme päätösten ja liitteiden tallentamisen suoraan oppilaan tietoihin.

Pääkäyttäjien päivittäistä arkea on kevennetty älykkäillä massatoiminnoilla, jotka rakentavat ja käsittelevät oppilaiden opetussuunnitelmia ilman turhaa klikkailua. Tietojen raportointia valtakunnalliseen Koski-palveluun on myös helpotettu. Syksyn aikana haluamme helpottaa ja automatisoida paikallisen rekisterin ja Koski-tietojen vertailua, jotta kaikki tiedot ovat aina ajan tasalla.

Kirjautumista ja tunnistautumista on helpotettu integroitumalla koulun paikalliseen käyttäjähakemistoon, minne Eepos perustaa tunnuksia oppilastietojen perusteella automaattisesti. Samalla tunnuksella oppilas ja henkilökunta kirjautuvat helposti kaikkiin koulun palveluihin.

Yhteistyön alku

Vaikka kevään aikana olemme jo ehtineet yhdessä kartoittamaan käytännössä kaikki koulun tarpeet ja toiveet uudistumista ajatellen, on elokuussa tapahtuva käyttöönotto vasta alkua. Olemme alkuvaiheessa keskittyneet arkisimpien ja nykyhetken ongelmien ratkontaan ja käynnistyksen jälkeen suuntaamme silmämme eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Valtakunnallisella kentällä puhaltavat myös uudet tuulet kun koulut miettivät, miten koulun toimintaa voitaisiin organisoida helpommin, tehokkaammin ja nykyaikaisemmin. Me teemme oman osuutemme ja vastaamme koulujen haasteeseen tarjoamalla huippuosaamistamme koulun arjen digitaalisissa ratkaisuissa.

Oppilaiden, huoltajien ja opettajien asiakastuki

Tarvitsetko apua tekniseen ongelmaan? Ota yhteyttä, niin etsitään ratkaisu ongelmaasi.

Siirry asiakastukeen

Tutustu Eepokseen

Varaa ilmainen esittely ja kerromme lisää Eepoksen ominaisuuksista ja toiminnastamme.

Varaa esittely