Rekry

Eeposta on rakentamassa Oksidian rento ja asiantunteva huipputiimi. Eepoksen suomalainen ja kansainvälinen toiminta kasvaa tasaiseen tahtiin. Olemme aina kiinnostuneita löytämään joukkoomme lisää samanhenkisiä, innostuneita ja osaavia tekijöitä!

Hämeenlinnasta kaikkialle maailmaan

Oksidian ”pääkonttori” sijaitsee Hämeenlinnassa Verkatehtaan loistavassa miljöössä, jossa viihtyy varmasti jokainen työntekijä sekä satunnaisesti vierailevat asiakkaamme. Työtä meillä saa tehdä toimistolla tai kotoa käsin etänä – mikä kenellekin parhaiten sopii. Asiantunteva ja rento porukkamme palvelee asiakkaita pääasiassa kolmessa maassa; Suomessa, Vietnamissa ja Isossa-Britanniassa.

Arvot, joita haluamme toteuttaa jokapäiväisessä työssämme

Asiakaslähtöisyys

Ei ole sattumaa, että Eepos on levinnyt yhdeksi Suomen suosituimmaksi koulujen hallintajärjestelmäksi käytännössä puskaradion voimalla. Ensihetkistä lähtien asiakkaiden kuunteleminen ja tarpeiden ymmärtäminen on ohjannut kehitystyötämme. Kuuntelemme ja käsittelemme saadun palautteen ja teemme parannuksia sen pohjalta. Käymme aktiivista dialogia asiakkaidemme kanssa ja piirrämme yhdessä ihannekuvaa siitä, mitä ongelmia meidän tulisi Eepoksella ratkaista.

Laadukas ja nopea palvelu

Jokainen kohtaa ongelmia teknisten laitteiden  tai palveluiden kanssa omassa arjessaan. Tilanteet voivat olla turhauttavia, jos koulun kiireet puskevat päälle samalla, kun tietokoneohjelmat joutuvat syöksykierteeseen. Me emme halua, että asiakkaamme ovat näiden asioiden kanssa yksin. Panostamme siihen, että asiakkaamme saavat nopean yhteyden siihen henkilöön, jonka avustuksella ongelmat saadaan nopeasti korjattua. Tässäpä taitaa olla myös Eepoksen asiakastyytyväisyyden salaisuus!

Yhteistyö

Oli kyse sisäisestä tai ulkoisia tahoja koskevasta yhteistyöstä – se kannattaa. Meistä kukaan ei tiedä kaikkea tai pysty ihmeisiin ilman apua. Omalta osaltamme haluamme auttaa asiakkaitamme kehittämään omaa toimintaansa ja vastaavasti haluamme oppia aina siellä, missä pystymme. Kumppanien kanssa haluamme mahdollistaa asioita, joita emme voisi yksin toteuttaa. Sisäisesti haluamme tukea toisiamme tiimityössä ja mahdollistaa jokaiselle työyhteisön jäsenelle omanlaisensa kehityspolun. Näin maailmasta tulee yhdessä parempi.

Jatkuva oppiminen ja kehittyminen

Mikään (edes Eepos) tässä nykyisessä maailmassamme ei ole koskaan valmis. Eikä se ole ehkä tarkoituskaan. Se, miten takaamme palvelumme jatkuvuuden, perustuu myös omalta osaltamme jatkuvaan muutokseen, kehitykseen ja oppimiseen. Haluamme samoin tarjota jokaiselle työntekijällemme hyvät mahdollisuudet edetä urallaan ja kehittää itseään.

Luottamus

Haluamme olla asiakkaidemme luottamuksen arvoinen kumppani. Se tarkoittaa, että pyrimme aina tekemään parhaamme, olemaan totuudenmukaisia ja rehellisiä kaikessa toiminnassamme. Luottamusta ja varmaa laatua rakennetaan myös panostamalla tietoturvaan ja dokumentoituihin toimintatapoihin.